Ohjaajan sanat

Teksti: Aziza Hossaini, Salaam Suomi -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja          

blogi_ohjaajaEi koskaan käynyt mielessänikään, että jonain päivänä käsikirjoittaisin ja ohjaisin elokuvan.

Aina tiesin, että elokuvan kautta voi kiinnittää yleisön huomion johonkin asiaan, ja minulla oli paljon kerrottavaa tärkeistä asioista, kuten maahanmuuttajaäitien hankalasta tilanteesta.

Minun ja muiden Salaam Suomi -projektin jäsenten tarkoitus tämän elokuvan tekemisessä on, että ihmiset näkisivät näiden äitien tuskallista tilannetta ja että tämän elokuvan kautta saisimme kiinnitettyä vaikuttajien katsetta näihin ongelmiin ja löytäisimme toivottavasti jonkinlaista muutosta tilanteeseen.

Äidit ovat rohkeita, pelastavat lapsensa vaikka hengellään. Erityisesti maahanmuuttajaäidit, joista suurin osa on jäänyt leskeksi sodan takia. He ovat pelastaneet rohkeasti koko perheensä ja tuoneet heidät tänne Suomeen pelastaakseen lastensa tulevaisuuden.

Näitä äitejä pitäisi auttaa, kunnioittaa ja rakastaa, eikä heitä saa syrjiä heidän kielitaidottomuutensa takia.

Itse olen toiminut tulkkina ja olen nähnyt maahanmuuttajaäitien tuskaa ja avuttomuutta omin silmin. Haluaisin tehdä asialle jotain, joten päätin tehdä asiasta lyhytelokuvan.

Kerroin Karoliina Leistille tarinasta, joka oli ollut minun mielessä pitkään. Hänen aloitteestaan lähdettiin hakemaan rahoitusta hankkeelle. Onneksi Cimo ja Mediakasvatuskeskus Metka suostuivat rahoittamaan hanketta.

Tiesin alusta alkaen, että elokuvan tekemiseen tarvitaan enemmän ihmisiä kuin yksi, joten lähdin etsimään muita halukkaita. Onneksi sain mukaan hankkeeseen viisi tyttöä ja yksi poikaa.

Elokuvan käsikirjoittaminen oli uusia asia minulle. Aloitin alusta alkaen kirjoittamaan sydämeni pohjasta hienoa tarinaa äideille. Halusin kirjoittaa tarinan, joka mahdollisimman tarkasti kuvaisi maahanmuuttajaäitien surullista ja hankalaa tilannetta. Tilanne, jossa he ovat aivan yksin monien ongelmien kanssa, vieraassa maassa, ilman kielitaitoa ja ilman apua.

Koulun ja työn ohella elokuvaprojekti oli raskas mutta samalla ainutlaatuinen kokemus.

Elokuvan käsikirjoittamiseen meni useita viikkoja. Minä käsikirjoitin tarinan, lähetin sen muille luettavaksi ja kommentoitavaksi. Kommenttien jälkeen jouduin taas muuttamaan tarinaa ja usein käsikirjoittamaan uudestaan. Onneksi Kalle Heino oli projektissa mukaan. Hän neuvoi minua hyvän käsikirjoituksen kirjoittamisessa.

Hankalin asia projektissa oli aikataulu. Jokaisella projektin mukana olleella oli omat menot, jotkut olivat koulun ohella myös töissä. Yhteiset tapaamiset, joissa olisi ollut kaikki jäsenet paikalla, oli todella hankalaa järjestää, mikä on sinänsä surullista mutta ymmärrettävää.

Loppujen lopuksi käsikirjoituksesta tuli omasta mielestäni mahtava, mutta elokuvan kuvaukset tapahtuivat kiireessä, mikä surettaa minua edelleenkin.

Toivottavasti elokuva saa silti jonkinlaista parannusta näiden ihanien äitien elämään.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet tai jotka ovat olleet tässä projektissa jollakin tavalla mukana, erityisesti Metkaa ja Cimoa tämän hankkeen rahoittamisesta, minun pikkusiskoa, Nasibia, joka on aina rohkaissut minua kirjoittamaan ja ihanaa Karoliinaa, jolla on maailman suurin sydän ja joka on aina valmis parantamaan epäkohtia.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: